Facebook

Jaa tämä sivu Facebookissa!

Tilaa uutiset RSS-syötteenä

TuSKY:n uutiset TuSKY:n uutiset

Ammutaanhan lehmiäkin

Huumepoliisi on ollut vuosikymmeniä yhteiskunnan pyhä lehmä, jonka osuutta huumemarkkinoiden toimintaan ei ole saanut kyseenalaistaa. Huumeiden käyttäjä on lypsävä lehmä, joka takaa virkamiesten hulppeat vuosiansiot pimeine etuineen. Toimittajien, päihdelääkäreiden ja huumeiden vastaisten järjestöjen tehtävä on pitää yllä poliisin propagandan uskottavuutta. Huumevalistus on tämän sydämettömän maailman ydin.

altHelsingin huumepoliisin johtajaa Jari Aarniota vastaan nostetut rikossyytteet tulivat sokkina niille toimittajille, järjestöille ja huumevirkamiehille, jotka ovat vuosikymmeniä tottuneet kirjoittamaan liturgiaa huumepoliisin pyyteettömästä itsensä uhraamisesta nuorison parhaaksi. Oikeudenkäynti on nostanut esille sen laillisen ja laittomuuden pimeän välimaaston, jonka huumepolitiikkamme on luonut. Assassiinien doktriini, mikään ei ole totta, kaikki on sallittua, onkin huumepolitiikkamme arkipäivää.

Huumepoliisin toimintaa voi analysoida uskoen poliisin sanaan kuin raamattuun kuten Suomessa on tapana. Tähän tarkoitukseen on ilmestynyt kaksi mainiota lähdettä: Aarnion puolustus Helsingin käräjäoikeudessa ja huumepoliisin työstä kertova uusi kirja “Huumepoliisin jalanjäljissä”.

Aarniota epäillään muiden rikosten ohella tonnin kannabiserän tuomisesta Suomen kannabismarkkinoille. Aarnio kiistää, mikä on synnyttänyt kaksi teoriaa tapahtuneista: Aarnio on poliisin valvonnan täydellisen puuttumisen takia jälleen yksi pilaantunut omena opportunistisessa huumepolitiikassa tai sitten kyseessä on Helsingin huumepoliisin ja keskusrikospoliisin, KRP, reviirikamppailu huumemarkkinoista.

Aarnio turvautui kahdesta pahasta parempi -puolustukseen: hän sai omien sanojensa mukaan hämärämaailman turva-asiantuntijana toimimisesta könttäsummana muovikassissa yli 400 000 euroa tuntemattomalta virolaiselta mieheltä. Suomalaisessa kulttuurissa tonnin hasislastia pidetään pahempana kuin sitä, että huumepoliisin johtaja toimii virka- ja vapaa-ajallaan järjestäytyneen rikollisuuden “torpedona" ja kiertää veroja.

Huumepoliisi on perustamisestaan saakka painostanut rankaisemisen lisäämiseen vaikka lainsäätäjien tahtona on ollut sen vähentäminen ja hoidon lisääminen. Myös kansainväliset huumesopimukset, joilla huumepoliisi perustelee työtään, kehottavat käyttäjien hoitoon ja kuntoutukseen rankaisemisen sijaan, mistä olemme saaneet lukea ylimmän sopimusvalvojan INCB:n tuoreesta kannanotosta

Huumepoliisin pitäisi lain mukaan ohjata käyttäjiä hoitoon, mutta tutkijat ovat jo vuosia sitten havainneet, että huumepoliisin keskuudessa vallitsee ns. “hoitokielteinen” asenneilmapiiri. Huumepoliisi ei ole paljoa välittänyt laissa säädetystä rankaisemattajättämispykälästäkään. Kun poliisille vuonna 2001 annettiin ns. pikasakko-oikeus, käytöstä rankaiseminen lisääntyi 44% kun poliisin tietoon tulleet huumerikokset kasvoivat vain 8%. Syyttämättä jätettyjen määrä laski 41%. Suomi on yksi harvoista maista EU:ssa, jossa rangaistaan käytöstä.

Helsingin huumepoliisin ja IHRY:n julkaisema kirjan “Huumepoliisin jalanjäljissä” (Ketonen 2015) on runsas lähde huumepoliisin historian ja arvomaailman analysointiin. Kirja todistaa myös sen, että kannabiksen vastainen järjestö Irti Huumeista ry, IHRY, on huumepoliisin propagandaosasto “Kgp:tä” ja muita huumepoliisin työtä arvostelevia vastaan.

Huumepoliisien kirjan ihannoiva kuva huumepoliisin työstä ja Aarnion puolustuksen piirtämä todellinen työnkuva ovat räikeässä ristiriidassa: Huumepoliisin työn etuihin kuuluu valvomattomia pankkikortteja, pimeää käteistä, puhelimia, autoja ja “turva-asuntoja” maksullisine naisineen.

Vuoden poliisiksi valitun Leena Kontulan kertomus nostaa esille huumepoliisin työn todellisen luonteen. Hän tunnustaa uskovaisena rehellisesti, ettei haluakaan narkomaanien raitistuvan, koska "huumepoliisi on tottunut käsittelemään käyttäjää tietolähteenä”.

“Käytön lopettamisen ehdottaminen olisi ollut lypsävän lehmän lopettamista”, avautuu Leena Kontula sivulla 138. 

Huumepoliisit kertovat useissa kohdissa järjestäytyneen rikollisuuden tulosta markkinoille sekä niiden väkivaltaistumisesta mutta eivät ymmärrä olevansa oleellinen osa tätä mekanismia, itse asiassa sen välttämätön ehto. Leena Kontulan paljastama huumepoliisin toiminnan tarkoitus ei ole lopettaa eikä edes vähentää huumeiden ongelma- eli väärinkäyttöä vaan saada se jatkumaan ikuisesti.

Huumepolitiikkamme on siten tehnyt huumeiden käyttäjästä poliisille työpaikkoja, resursseja ja urkintavaltuuksia lypsävän lehmän, jonka tietoja kieltolain luomilta pimeiltä markkinoilta poliisi käyttää sen valvontaan, kuka saa myydä huumeita markkinoilla!

Aarnion oikeudenkäynti on nostanut konkreettisesti näkyville sen ongelman, mikä liittyy uhrittoman rikoksen kriminaalivalvontaan. Huumerikollisuutta tutkittaessa pitää nojautua pääsääntöisesti kanssasyytettyjen kertomuksiin, koska rikoksella ei ole selkeää uhria. Tällöin tutkinnassa aletaan käymään kauppaa tunnustuksilla. Tämä johtaa koko oikeuden korruptioon, jolloin tunnustamalla voi jopa saada pahempia rikoksia anteeksi.

Myös Aarnio-keissin oikeudenkäynnit perustuvat kuulusteluihin. Oikeudessa kanssasyytetyt peruvat ja muuttelevat kertomuksiaan, jolloin oikeudenkäynti muuttuu farssiksi. Mikään ei ole totta, kaikki on mahdollista; huumepoliisista on tullut aikamme assassiini, oikeusvaltion tuho.

DEA - huumepoliisimme mallivirasto

Huumepoliisien kirjassa ei perustella lainkaan omaa toimintaa esim. tutkimustiedolla, mutta siinä selostetaan useaan otteeseen sitä, kuinka heidän huumeoppinsa on tuotu tänne Ruotsista ja Yhdysvalloista, ja kouluttajana on toiminut USA:n huumepoliisi, DEA.

DEA:n toiminta on Yhdysvalloissa joutunut tarkkaan syyniin viime vuosina, ja tämän vuoden keväällä johtaja Michele Leonhart joutui eroamaan korruptioskandaalin johdosta. Myös nykyinen johtaja Chuck Rosenberg on tulilinjalla lauottuaan yhdessä haastattelussa kannabiksen lääkekäytön olevan vitsi. Yli sadantuhannen ihmisen allekirjoittama adressi ja joukko kongressiedustajia Earl Blumenauerin johdolla vaatii hänen erottamistaan.

Tänä vuonna DEA:n kannabispensaiden kitkemiseen tarkoitetuista määrärahoista on päätetty leikata puolet ja ohjata säästyneet rahat sellaiseen toimintaan, joka “on hyödyllisempää Yhdysvaltain kansalaisten turvallisuuden ja taloudellisen hyvinvoinnin kannalta” kuten perheväkivallan ehkäisyyn.

altDEA:n operaatioissa yhden kasvin kitkeminen on tullut maksamaan keskimäärin 4.20$, joissakin osavaltioissa jopa 60$ per kasvi! Lisäksi on paljastunut, että huumepoliisi on niittänyt myös villiintyneitä kuituhamppupensastoja, ns. ditch weediä, millä on saatu näyttäviä tilastoja ikäänkuin tehokkaasta toiminnasta.

Huumepoliisin ajama politiikka on osoittautunut yleisemminkin tehottamaksi tarkoituksessaan eli kannabiksen käytön vähentämisessä: vuonna 1977 kaksi vuotta ennen kitkemisen aloittamista alle 25% amerikkalaisista oli käyttänyt kannabista edes kerran. Vuonna 2015 eli 36 vuotta myöhemmin 44% amerikkalaisista oli käyttänyt kannabista. Tuskinpa yhteiskunnan resursseja voi tämän tehottomammin tuhlata!

Eikä kysymys ole yksittäisestä poliisijoukosta tai operaatiosta vaan järjestelmävirheestä.

Huumepoliisi mainostaa tekemiään takavarikkoja sillä, kuinka markkinoilta saatiin pois merkittävä määrä huumeita ja kuinka täten estettiin niin ja niin monen käyttäjän kuolema. Arvostettu huumepoliittinen julkaisu International Journal of Drug Policy julkaisi Australiassa tehdyn tutkimuksen, jonka mukaan huumepoliisien tekemillä takavarikoilla ei ole vaikutusta huumemarkkinoihin.

Huumeiden käytön aiheuttamat ensiapukäynnit ovat hyvä indikaattori huumeiden tarjonnasta. Tutkimuksessa yhdistettiin poliisin tekemät merkittävät takavarikot ja pidätykset ensiavusta saatuihin tietoihin kymmenen vuoden ajalta.

Tutkimustulokseksi saatiin, että “opiaattien, kokaiinin ja amfetamiinin takavarikkotietoihin ei ainakaan lyhyellä aikavälillä voi luottaa huumelakien tehokkuuden mittarina”.

Takavarikot eivät todista poliisin toiminnan tehokkuudesta vaan markkinoiden toiminnasta: mitä suurempi takavarikko, sitä enemmän markkinoilla on huumeita. Poliisi ainoastaan ohjaa sitä, mitä aineita markkinoilla liikkuu ja kuka niitä myy. Opportunistisesti tai tiedostamattaan.

Ruotsi on kovan huumepolitiikan mallimaa, mistä Suomen huumepoliisi ja muut huumevirkamiehet ottavat oppia ja mallia työhönsä. Tänä syksynä ruotsalainen huumekeskustelu on ryöpsähtänyt aivan uudelle tasolle kriittisten äänien saadessa palstatilaa ja lähetysaikaa mielipiteilleen.

Expressenin pääkirjoituksessa 15.11. asetetaan kyseenalaiseksi se käytäntö, että kansainvälisissä huumekokouksissa Ruotsin edustajat ovat pääsääntöisesti kriminaalivirkamiehiä. Ruotsin epäonnistuneesta huumepolitiikasta ei kuitenkaan pidä syyttää suoraan poliiseja vaan niitä poliitikkoja, jotka ovat vuosikymmeniä uskoneet olevan tehokasta antaa poliisin yhtä aikaa jahdata ja yrittää auttaa huumeiden käyttäjiä.

“Poliisin harjoittama jahti luo viholliskuvaa, ei luottamusta. Koska poliisi on huumeiden käyttäjien ensisijainen viranomaiskontakti, tulee muistakin viranomaisista vihollisia. Ja se on suuri ongelma. Huumekuolleisuus on Ruotsissa 4,5 kertaa suurempi kuin keskimäärin EU:ssa”, Johannes Forssberg kirjoittaa.

Tutkija Osmo Kontula kehotti vuonna 1986 ilmestyneessä tutkimuksessa "Huumerikokset ja niiden kontrolli", ettei suomalaisiin kannabiksen käyttäjiin lyötäisi koviin huumeisiin ja narkomaaneihin liittyviä leimoja. Sen jälkeen poliisille on myönnetty puhelinkuunteluoikeudet ja yhä uusia tutkintavaltuuksia pahenevan huumeongelman varjolla. 

Kannabismalli ja hyödylliset idiootit

Miten meistä veronmaksajista on tullut pelkkiä sivustaseuraajia tässä spektaakkelissa, jossa Aarnion puolustuksen mukaan on kyse heidän ja “Kgp:n” reviirikamppailusta? Ja että hän on johtajavirkansa ohessa järjestäytyneen rikollismaailman "turvapäällikkö"? Eri nimillä tämä voisi olla meksikolaisen saippuasarjan juoni.

Lehdistöä on kutsuttu neljänneksi valtiomahdiksi, vallan vahtikoiraksi, ja tottahan HS:n toimittajien tutkiva journalismi potkaisikin prosessin käyntiin. Tiedotusvälineissä on esitetty Aarnio-keissin olevan esimerkki siitä, että järjestelmä toimii. Mutta kuka haluaa tällaisen järjestelmän, joka poikii aarnio-keissejä ?

Yksi kannabiskirjoittelullaan kyseenalaista kuuluisuutta saanut on Savon Sanomien Asta Tenhunen, jonka taannoinen vuodatus sai monen kannabiksen käyttäjän kupin kääntymään nurin. Hän väitti 11.11. ilmestyneessä artikkelissaan, ettei poliisin toiminta syrjäytä vaan kannabiksen käyttö.

“Sen sijaan viranomaiskontrollilla on iso ennalta estävä ja ohjaava vaikutus. Poliisin puuttuminen saa aina yhden sun toisen ihmisen havahtumaan, mitä on tekemässä”, Tenhunen tunnelmoi.

altYLE:n toimittaja Sari Valto puolestaan nostaa ohjelmassaan “Nuori kannabiskoukussa” esille 25 vuotiaan Heikki Hirvosen tapauksen:

“25-vuotiaan Heikki Hirvosen elämä lähti alamäkeen kannabiksen polttamisesta.

Heikillä oli ollut ahdistusta ja masennusta, joita hän siihen asti oli lääkinnyt alkoholilla. Kun kaveriporukkaan ilmestyi kannabista, Heikki tunsi heti, että aine kolahti häneen.

"Kannabis vaikutti kätevältä: ei tullut krapulaa ja alkoholiin liittynyt häsellys ja örvellys jäi pois. Vähitellen ongelmaksi tulivat kylläkin unettomuus ja passiivisuus. Päivät kuluivat flegmaattisesti, polttelin ja tuijotin ruutua päivät pitkät.

Pahimpina aikoina polttelin viisi grammaa päivässä pilveä. Lukio jäi kesken", Heikki muistelee.”

Ollaanko Tenhusen ja Valton kirjoittelussa todella huolissaan nuorisosta? Tenhunen kirjoittaa, että “Kannabiksen käytön kannattajissa on paljon rikollismielisiä”, mikä on viholliskuvan luomista, ei puolueetonta eikä objektiivista uutisointia.

Tällainen uutisointi on luonut maahamme valehtelun ja kaksinaismoraalin kulttuurin, mikä on paljon vakavampi ongelma kuin päihteiden käyttö. Kammottavaa jutuissa on suhtautuminen nuorten mielenterveysongelmiin. Alkoholia käytetään Valton mukaan mielenterveysongelmien lääkitykseen mutta kannabiksesta alkoi Heikin huumehelvetti. Tässä on kiteytettynä suomalainen kaksoisdiagnoosiongelma: jos nuorella on mielenterveysongelmasta johtuvaa huumeiden ongelmakäyttöä, ei hän saa apua kumpaankaan. Ei varsinkaan lööpinjanoisilta tiedotusvälineiltä.

Heikki näyttää kuvassa hyvin bodanneelta ja siistiltä nuorelta mieheltä eikä lainkaan kymmenen vuotta dokanneelta rappioalkoholistilta. Voitaisiin myös tutkimustietoon vedoten väitellä siitä, olisiko kannabis parempi masennuksen hoitoon kuin alkoholi tai lääkkeet. Haittavertailua tärkeämpi on kuitenkin kysymys, että jos yhteiskunta olisi sijoittanut huumepoliisin sijaan nuorison mielenterveyshoitoon, niin olisiko tätäkään tarinaa ?

Kannabista vastustavat toimittajat ovat lanseeranneet ruotsalaisesta kannabisvalistuksesta termin kannabismalli kuvaamaan ajattelutapaa, jossa kielletään kannabiksen haitat. Mutta miten me kuvaamme toimittajan ajatusmallia, joka tulkitsee marginaalisia prosenttilukuja siten, että kannabis aiheuttaa skitsofreniaa? Tarkoitushakuisuus? 

Tutkimukset ja Portugalin dekriminalisointikokemukset kertovat, että hoito, kuntoutus ja ihmisoikeuksien kunnioittaminen tehoavat huumeongelmaan tehokkaammin ja halvemmin kuin kriminaalivalvonta. Ihan noin tiedoksi toimittajille: yhden poliisin laittomasti tekemän kotiratsian pelkät oikeuskulut maksavat yli 4000€ valtiolle puhumattakaan virkamiesten menetetystä työajasta.

Huumesodan ruotsalainen kummisetä Nils Bejerot oli vallankumoushaaveissaan pettynyt stalinisti ja maolainen. Sieltä nämä huumesodan opit ovat peräisin, vankileirien saaristosta. Huumevalistus on ensimmäinen offensiivi: sillä opetetaan suuri yleisö tunnistamaan vihollinen.

Lokakuussa THL järjesti 21.10.2015 huumeseminaarin “Olemmeko samalla kartalla huumeasioissa?” , jossa alussa esiintyi päihdelääkäri Sari Leinonen. Hänen esityksensä oli pöyristyttävää huumeiden käyttäjien leimaamista ja halventamista eli just sitä perinteistä huumevalistusta. Leinonen esitti luentonsa alussa taustarahoittajansa: psyykenlääkeyhtiö Lundbeck, bentsoja, antabusta ja parasetamolia valmistava Actavis sekä kipulääkkeitä subutex ja suboxone valmistava Reckitt Benckiser. Kannabis kilpailisi näiden kaikkien kanssa lääkemarkkinoilla.

Tämä on osa vielä suurempaa skandaalia kuin Aarnion hasistonni. USA:n terveysviranomaiset helpottivat 2000-luvun alussa opioidilääkkeiden myyntiä, mistä hyvästä Reckitt Benckiser lääkeyhtiön johtaja Bart Becht ansaitsi vuonna 2010 91,5 miljoonan punnan vuosipalkkion. Tämä politiikka on vienyt tuhansien ihmisten hengen Yhdysvalloissa ja Suomessa. Kansainvälisessä mittakaavassa Aarnio, Kontula, Tenhunen, Leinonen ja THL ovat pieni mutta välttämätön lenkki siinä kansainvälisessä ketjussa, jonka lopputulemana jopa alaikäiset saavat haltuunsa laittomia huumeita valvomattomilla markkinoilla. Huumevalistus on tämän sydämettömän maailman ydin.

 

Lähde: HS 4.11.2015, HS 7.11.2015, HS 10.11.2015, Guardian 15.11.2015, International Journal of Drug Policy 14.11.2015: Do drug seizures predict drug-related emergency department presentations or arrests for drug use and possession?,  YLE 27.11.2015, Savon Sanomat 11.11.2015, Expressen 15.11.2015Washington Post 19.11.2015, Washington Post 27.11.2015, Guardian 5.5.2010

 

Kirjalliset lähteet:
Kontula, Osmo: Huumausainerikokset ja niiden kontrolli: Tilanne Suomessa 1960 luvulta 1980 luvulle. Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen julkaisuja 76. Helsinki 1986. Valtion painatuskeskus.
Ketonen, Yrjö (toim.): Huumepoliisin jalanjäljissä - Helsingin poliisin huumerikostutkintaa viideltä vuosikymmeneltä. 2015.

 

Subukauppiaan myynninedistäjän kannabisvalistusta THL:n verovaroin järjestämässä tilaisuudessa

 

 

Add comment


Security code
Refresh

Copyright © 2010 Turun seudun kannabisyhdistys. Powered by Joomla
Template designed by Towfiq I.