Facebook

Jaa tämä sivu Facebookissa!

Tilaa uutiset RSS-syötteenä

TuSKY:n uutiset TuSKY:n uutiset

Kannabiksen huumeluokituksen sietämätön heppoisuus

YK:n vuoden 1961 huumeyleissopimuksen perustana olevassa huumeluokituksessa kannabis on luokiteltu vaaralliseksi huumeeksi vailla lääkinnällistä käyttöä. Se asetettiin ankarimpiin I ja IV kategorioihin kokaiinin ja heroiinin rinnalle. Tämän luokittelun perustana ollut raportti  paljastaa, että kyseinen historiallinen virhe perustuu asiantuntijavallan rasistiselle väärinkäytölle, josta tuli kieltolain toteuttamisen normi.

altKannabiksen luokittelua käsitellään tällä hetkellä WHO:n asiantuntijakomiteassa Expert Committee on Addiction‐Producing Drugs, ECDD, vuonna 2019 pidettävää YK:n huumehuippukokousta varten. ECDD:n olisi ennen vuoden 1961 sopimuksen laatimista pitänyt arvioida kannabiksen luokittelun tieteellinen perusta, koska kannabiksen huumeluokitusta oltiin arvioitu ainoastaan Kansainliiton aikana vuonna 1934. Sen sijaan toisen maailmansodan jälkeen perustetun Yhdistyneiden Kansakuntien, YK, vuoden 1961 huumekokouksen delegaatit tekivät ratkaisunsa yhden ainoan henkilön laatiman raportin perusteella. Tämä oli WHO:n huumeriippuvuutta tutkivan yksikön eläkkeelle siirtyneen johtajan, professori P. O. Wolffin vuonna 1955 laatima raportti “The Physical and Mental Effect of Cannabis. Additional Study”.

ECDD ei antanut missään vaiheessa virallisia suosituksia YK:n huumekomissiolle, CND, kannabiksen luokittelusta ennen vuoden 1961 kokousta eikä itse asiassa koskaan sen jälkeenkään. Komitean kokouspöytäkirjoista tiedetään, että kannabiksesta keskusteltiin kahdesti ilman mitään tieteellistä arviointia.

Vuonna 1952 ECDD julkisti lausunnon, jossa todetaan, “ettei komitea ole nähnyt mitään perusteluja kannabiksen lääkekäytölle”. Vuonna 1965 ECDD oli vielä suorasukaisempi: “Kannabiksen lääkekäytölle ei ole enää mitään tarpeita” mutta “luonnollinen tai synteettinen THC voi osoittautua lääkinnällisesti käyttökelpoiseksi”. Kummassakaan lausunnossa ei mainittu lähdeviitteitä.

Wolffin raporttiin on viitattu kansainvälistä huumevalvontaa käsittelevissä historiikeissa ja analyyseissa, eikä se aiemmin ollut julkisesti luettavana kunnes vuonna 2014 WHO julkaisi sen digitaalisessa muodossa. Kyse on kieltolain kannalta keskeisestä dokumentista. Professori Wolff oli omana aikanaan tunnustettu tutkija, joka oli suorittanut tohtorin oppiarvot lääketieteessä ja filosofiassa. Hän toimi WHO:n huumeriippuvuutta tutkivan yksikön johtajana sekä WHO:n riippuvuutta aiheuttavien aineiden asiantuntijakomitean sihteerinä vuosina 1949 - 1954, jolloin YK:ssa suunniteltiin kansainvälisen huumevalvonnan yhtenäistävää sopimusjärjestelmää ja kehiteltiin sitä tukevaa byrokratiaa. Wolff käytännössä valvoi sitä, mitä komitean työstä näkyi ulospäin.

Wolffin laatima raportti tarjoaa kurkistuksen kieltolain keskeisen vaikuttajan lähteisiin ja argumentteihin. Tutkimukseksi tai tieteelliseksi arvioksi tätä raporttia on mahdoton luonnehtia, koska siinä on selkeästi lähdetty liikkeelle henkilön omista ennakkokäsityksistä. Vaikka kyseessä onkin korkeasti koulutettu henkilö ja oman aikansa auktoriteetti niin nykyajan näkökulmasta kyseessä on kannabiksen vastainen pamfletti, jota leimaa vahvat rotuopilliset ennakkoluulot, joita Wolff ei edes yritä peitellä. Tälle perustuu nykyinen kannabiksen kieltolaki.

Isoäidin kannabisko heikompaa

Wolffin raportti on kaikkien kannabiksen vastaisten tutkimusten, raporttien ja valistuslappusten kantamuoto. On huvittavaa huomata, että Wolff tulee kiistäneeksi joitakin hänen kautensa jälkeen keksittyjä väitteitä kannabiksesta. Hän mm. kiistää kannabiksen kasvaneen vahvuuden eli väitteen, että isoäidin käyttämä kannabis olisi ollut paljon heikompaa kuin nykyään.

Sivulla 8 Wolff esittää, että “In all observations and conclusions, it should be borne in mind that a great difference between the effect of cannabis (i.e the resin itself known as charas, hashish, chira) and that of the leaves and tops (known as bhang, ganja, kif, takrouri, dagga, marihuana, maconha, etc.) the former being about eight times more toxic.”

Eli lyhyesti kannabistuotteista tunnetaan sekä vahvoja että mietoja versioita. Mutta tätä argumenttia Wolff ei suinkaan käytä kieltolain hylkäämiseksi vaan jatkaa sivulla 9, että tämä kannabistuotteiden suuri vaihtelu voi olla selitys sille, miksi jotkut tahot eivät ymmärrä, kuinka vaarallinen kannabis onkaan!

“This great difference might perhaps be one explanation among others of the fact that, as mentioned earlier, (50) are some observers who do not consider cannabis to be as dangerous as it in fact is.”

Tätä Wolffin argumentointia voisi päivittää sillä, että vasta ns. Spice-ilmiö on tuonut markkinoille perinteisiä tuotteita olennaisesti vahvempia tuotteita, harhaanjohtavasti nimettyjä "synteettisiä kannabinoideja". Siitä me saamme kiittää nimenomaan kieltolakia ja sen takana toimivia lääkeyhtiöitä. Näin nämä kannabisväitteet ovat kehittyneet kieltolain myötä.

Lähdeaineiston valikoiminen korostaa Wolffin epätieteellistä lähestymistapaa. Lähdemateriaalista puuttuvat Britannian hallituksen vuonna 1893 julkaisema komitearaportti, Indian Hemp Drugs Commission, kannabistuotteiden käytöstä Intiassa sekä New Yorkin pormestarin mukaan nimetty La Guardia raportti, “The Marihuana Problem in the New York City”, vuodelta 1944. Molemmissa päädyttiin Wolffin mielipiteen kanssa vastakkaiselle kannalle eli kannabiksen käyttö ei muodosta merkittävää terveydellistä ongelmaa ja varsinkin kieltolain soveltaminen sen käytön rajoittamiseksi on väärä ratkaisu.

altIndian Hemp Drugs Commissionin tekemän perusteellisen tutkimuksen Wolff kuittaa Egyptissä brittien hallintokaudella 1800-luvun lopulla terveysviraston johtajana uransa tehneen tohtori John Warnockin arviolla, että “Valitettavasti komissiossa ei näytä olleen mukana yhtään hulluuden asiantuntijaa”.

Warnock oli varhaisia kannabispsykoositeorian kehittäjiä: hänen mukaansa kannabis oli usein mielisairauden aiheuttaja. Warnockin omia havaintoja pidetään epäluotettavina: hän tutki kannabiksen käyttöä vain mielisairaaloissa väittäen peräti kolmasosan potilaista olevan kannabiksen käytön vuoksi hulluja. Tuohon aikaan kahdeksan miljoonan asukkaan Egyptissä oli vähän mielisairauksia mutta kannabiksen viihdekäyttö oli yleistä.

Wolff asettaa New Yorkin osavaltion oikeusministerin N. L. Goldsteinin mielipiteet luotettavammiksi tietolähteeksi kuin New Yorkin kaupungin pormestarin Fiorello La Guardian nimittämän komitean vuonna 1944 julkaisema raportti “The Marihuana Problem in the New York City”. Tämä raportti ei ole lähteenä vaikka sitä pidetään edelleen yhtenä perusteellisimmista monitieteisistä tutkimuksista kannabiksen käytöstä. Lisäksi se oli tehty New Yorkissa eikä jollakin toisella mantereella ja toisella aikakaudella. Sen johtopäätös oli, että julkinen kohu kannabiksen käytön katastrofaalisista vaikutuksista New Yorkin kaupungissa ei perustu mihinkään todelliseen uhkaan. Tällä raportti viittasi USA:n huumepoliisin johtajan Harry Anslingerin sensaatiohakuiseen kampanjointiin.

Kaiken huippuna Wolff viittaa omaan aikaisemmin julkaistuun tutkimukseensa hakiessaan ikäänkuin laajempaa tukea omille asenteilleen. Hänen pääasiallinen inspiraationsa näyttää kuitenkin olleen USA:n ensimmäisen liittovaltiotasoisen kannabiksen kieltolain junailleen Harry Anslingerin vuonna 1953 julkaisema kirja huumerikollisuudesta “Traffic in Narcotics”.

Harry Anslingerin maailmankuvaa ja toimintaa kuvaa se, että hän kirjoitti esipuheen Wolffin kannabista käsittelevään kirjaan vuonna 1949, joka julkaistiin Iso-Britanniassa vastaiskuna La Guardia raportin julkaisulle siellä. Siinä hän kirjoittaa, että ”marihuana on aina kaukaisista ajoista saakka yhdistetty mielisairauksiin, rikollisuuteen, väkivaltaan ja julmuuksiin... eikä ole mitään sellaista sairautta, mikä oikeuttaisi sen käytön nykyaikana”.

Kieltolain rasistinen perusta

Wolffin esittämänä “kannabismin” ongelma on “muhamettilaisten ja värillisten” kannabiksen käyttö, joka on leviämässä eurooppalaisten nuorten keskuuteen. Vuonna 1943 julkaisemassaan kirjassa “Narcotic Addiction and Criminality” Wolff toteaa, että “especially the Arabs are anxious to enjoy in great scale the stimulating effects of marihuana”.

Toisaalta hän näkee, että suurin osa “nuorista riippuvaisista” on ikäänkuin vahingossa tutustunut kannabiksen, koska “he ovat nähneet kouluissa ja eri yhteisöissä arvostamiensa ryhmien käyttävän kannabista”. Tällä hän ilmeisesti viittaa jazz muusikoihin ja beat-kirjailijoihin. Enemmistö nuorista on hänen mukaansa kuitenkin “henkisesti tasapainoisia satunnaisia addikteja”.

Psyykisten vaikutuksien arvioinnin Wolff aloittaa esittelemällä runoilija Baudelairin ajatusta siitä, että vaikutuksen vaihtelu voi riippua ihmisten henkisestä tilasta. Henkilön asettamat odotukset vaikuttavat päihtymyksen kokemukseen.

Näistä varauksista huolimatta Wolff vetoaa omiin aikaisempiin kirjoituksiinsa julistaessaan, että “kannabismia on aivan liian kauan pidetty vähäpätöisenä huumeongelmana, josta ei ole yhteiskunnallista haittaa, mutta asia ei ole enää näin. Sen leviäminen varsinkin joidenkin maiden nuorison keskuudessa, sen vaikutus muuhun rikollisuuteen ja sen lisääntynyt salakuljetus ovat muuttaneet näitä käsityksiä”.

Johtopäätöksenä Wolff esittää olevansa edelleen ihan samaa mieltä, kuin seitsemän vuotta aiemmin julkaisemassaan raportissa: "kannabis on kaikilla fyysisillä, henkisillä, sosiaalisilla ja kriminologisilla mittareilla mitattuna vaarallinen huume".

Tämä jäi kasvavan kieltolakibyrokratian opinkappaleeksi, jota ei ole saanut kyseenalaistaa. Tämä oli mahdollista, koska tuo byrokratia ei ole koskaan ollut tieteellisen tutkimuksen antamille tuloksille perustuva demokraattinen ja läpinäkyvä instituutio. “The Physical and Mental Effect of Cannabis” on puuttuva rengas, joka yhdistää Anslingerin masinoiman vuonna 1937 säädetyn Marihuana Tax Actin vuoden 1961 huumausaineyleissopimukseen, Single Convention. Tämä on puolestaan kaikkien nykyisten huumekieltolakien ja huumesotien äiti ja isä. 

Kannabiksen huumeluokitus YK:n huumevalvontabyrokratiassa perustuu yhden keskeisen henkilön asiantuntijavallan väärinkäyttöön. Kansainvälisissä ympyröissä tätä professori Wolffin aloittamaa asiantuntijavallan väärinkäyttöä jatkaa huumesotalobbyn WFAD käyttämä Harvardin lääketieteellisen yliopiston psykiatrian professori Bertha Madras ja Suomessa HUS:n kipuklinikan johtaja, professori Eija Kalso,joka pitää itseään ainoana asiantuntijana kannabiksen lääkekäytöstä puhuttaessa.

Lähde:

TNI: The Rise and decline of cannabis Prohibition. The history of cannabis in the UN drug control system and options for reform. 7.3.2014.

Expert Committee on Drug Dependence Thirty‐sixth Meeting Geneva, 16‐20 June 2014. Cannabis and cannabis resin Information Document. Agenda item 8.2.

Nutt, David: Better late than never? After 82 years the WHO reviews cannabis! 22.12.2016.

Wolff, Pablo Osvaldo: Narcotic Addiction and Criminality. 1943.

Wolff, Pablo Osvaldo: The Physical and Mental Effect of Cannabis, Additional Study, World Health Organization, Geneva 17 March 1955. WHO/APD/56. Accessed 4 March 2014. 

Anslinger, H. J . & Tompkins, W. F.: Traffic in Narcotics, New York. 1953.

 

alt

 

Add comment


Security code
Refresh

Copyright © 2010 Turun seudun kannabisyhdistys. Powered by Joomla
Template designed by Towfiq I.