USA: Kohti dekriminalisointia ja laillistamista

Pitkään marginaalissa ollut kannabispolitiikka on noussut lainsäätäjien agendoille kautta USA:n kannabisaktiivien uuden ja energisen kannattajapohjan sekä suuren yleisön muuttuneiden käsityksien ansiosta. Lainsäätäjät Rhode Islandilta Coloradoon pohtivat lääkekannabisohjelmia, kannabiksen jakelupisteitä, dekriminalisointia ja jopa laillistamista. Ohessa on siten vain pintapuolinen katsaus siihen laajaan ja monipuoliseen keskusteluun, mitä USA:ssa tällä hetkellä käydään kannabispolitiikasta sekä huumepolitiikasta yleisemmin.

CannausaColoradon ja Washingtonin osavaltioissa äänestetään marraskuun vaaleissa kannabiksen laillistamisesta. Coloradossa peräti 61% äänestäjistä kannattaa laillistamista tuoreimman kyselyn mukaan. Kaliforniassa laillistaminen epäonnistui viime vuonna, mutta se sai 46%:n kannatuksen. Connecticutin kuvernööri allekirjoitti juuri lääkekannabislain tehden osavaltiosta 17. lääkekannabiksen laillistaneen osavaltion. Seitsemässätoista osavaltiossa sekä Washington DC:ssa on nyt lääkekannabisohjelma ja neljässätoista osavaltiossa on dekriminalisoitu pienten kannabismäärien hallussapito.

Marraskuun vaaleihin on seitsemässä osavaltiossa tulossa lääkekannabiksen laillistamisaloitteita. Kesäkuun alkuun mennessä Ohio, Illinois, New York, Missouri, Pennsylvania, Massachusetts ja New Hampshire aikovat tuoda aloitteen kansanäänestykseen tai sellainen on tulossa osavaltion lainsäätäjille käsittelyyn.

Rhode Island dekriminalisoi

Rhode Islandista tuli 15. osavaltio, joka dekriminalisoi kannabiksen hallussapidon. Uuden lain mukaan alle unssin eli noin 30 gramman hallussapidosta ei täysi-ikäiselle ihmiselle enää tulisi muuta rangaistusta kuin 150 dollarin sakko ilman rikosrekisterimerkintää ja kannabiksen takavarikointi. Alaikäisten tulisi suorittaa huumetietoisuuskoulutusta sekä yhdyskuntapalvelua. Kuvernööri Lincoln Chafee allekirjoitti lain 13.6 ja se astuu voimaan vuoden 2013 huhtikuussa.

”Kannabiksesta puhumisesta on tullut salonkikelpoista politiikassa. Suuri yleisö ymmärtää sen, että laillisessa valvonnassa olevat aineet - tupakka ja alkoholi - ovat paljon haitallisempia. Ihmiset ymmärtävät myös, kuinka paljon rahaa kieltolakiin tuhlataan”, kommentoi Marijuana Policy Projectin lakiasiantuntija Robert Capecchi.

Osavaltioiden liberaalit asenteet ovat ristiriidassa liittovaltion politiikan kanssa. Liittovaltion viranomaiset ovat sulkeneet tänä vuonna Coloradossa jo 40 kannabiksen jakelupistettä vaikka ne toimivat osavaltion lakien mukaan. Rhode Islandin kuvernööri Lincoln Chafee esti kolmen jakelupisteen avaamisen viime vuonna liittovaltion syyttäjän varoitettua aikovansa nostaa syytteet niitä vastaan. Chafee muutti lakia siten, että jakelupisteet saavat pitää vähemmän kannabista varastossaan.

New Jersey dekriminalisoi

Chris Christie New Jersey Governor IowaNew Jerseyn lainsäätäjät dekriminalisoivat kannabiksen hallussapidon omaan käyttöön maanantaina 25.6 äänin 44 - 30. Tämä päätös odottaa vielä osavaltion senaatin hyväksyntää.

Senaatin jälkeen lakialoitetta uhkaa vielä yksi este New Jerseyn kuvernöörin Chris Christien ilmoitettua julkisesti, että hän aikoo estää lakialoitteen täytäntöönpanon. Republikaaninen kuvernööri, joka on entinen liittovaltion syyttäjä, ei aio kuunnella äänestäjien tahtoa tässä asiassa. Tuoreen mielipidemittauksen mukaan 58% New Jerseyn asukkaista on sitä mieltä, että rangaistuksia kannabiksen käytöstä ja hallussapidosta pitää lieventää ja 55% on sitä mieltä, että rankaiseminen pitää lopettaa kokonaan.

New Yorkissa kannabiksen dekriminalisointi edelleen vahvistamatta

New Yorkin osavaltiossa kannabiksen käyttö ja pienten määrien hallussapito dekriminalisoitiin jo vuonna 1977, mutta sen jälkeen poliisi on käyttänyt lakiin jäänyttä porsaanreikää kannabiksen julkisesta hallussapidosta niin, että osavaltiossa vuosittain rangaistaan 50 000 henkilöä siitä.

Tämä käytäntö kohdistuu etupäässä nuoriin mustiin ja latinomiehiin niin, että jopa 85% rangaistuista on heitä. Tämä rodullinen epäoikeudenmukaisuus on jo vuosia ollut ihmisoikeusjärjestöjen ja kannabisaktivistien kampanjoinnin kohteena. Parin viimeisen vuoden aikana kansalaisyhteiskunta on mobilisoitunut asian ympärille niin tiiviisti, että kesäkuussa kuvernööri Andrew Cuomo esitti pienten kannabismäärien hallussapidon dekriminalisointia. New Yorkin kaupungin pormestari Michael Bloomberg ja New Yorkin poliisin, NYPD:n, poliisipäällikkö Raymond Kelly tulivat julkisuuteen kannattamaan aloitetta.

New York Cityn kaupunginvaltuusto otti kantaa asian puolesta ja aloite eteni jo osavaltion senaattiin, missä republikaanit ja konservatiivit estivät sen etenemisen laiksi. Kampanja kannabiksen hallussapidon dekriminalisoimiseksi ja poliisin rodullisesti eriarvoisen pysäytä ja tutki -käytännön muuttamiseksi kuitenkin jatkuu.

Kalifornian dekriminalisointihanke

Schwarzenegger dekriminalisoi vuonna 2010 Kaliforniassa kannabiksen käytön juuri ennen kansanäänestystä sen laillistamisesta, mutta muiden laittomien huumeiden käytöstä voi edelleen joutua jopa kolmeksi vuodeksi vankilaan.

San Franciscon syyttäjä George Gascon on yksi uuden dekriminalisointialoitteen tekijöistä eikä hän kaunistele arviotaan koko huumesodasta: ”Se on epäonnistunut täydellisesti. Se ei ole vähentänyt huumeiden käyttöä. Se ei ole hyvää kansanterveyspolitiikkaa. Se ei toimi.”

Mark LenoMielipidemittausten mukaan 70% kalifornialaisista kannattaa huumeiden käytön rankaisemisen lieventämistä rikkomukseksi. Gasconin ja demokraattien senaattori Mark Lenon laatiman aloitteen mukaan laittomien huumeiden käytöstä olisi saanut enää sakot ja korkeintaan yhden vuoden vankeutta. Aloite ei kuitenkaan edennyt Kalifornian edustajainhuoneessa.

”Lopullinen äänestys oli pettymys, mutta usein tällaiset hankkeet vaativat useamman yrityksen. Olen todella sitoutunut saamaan tämä lakimuutos läpi”, Leno selitti kantaansa.

Hän kertoo tämän lakialoitteen vähentävän 2000 ihmistä vankipopulaatiosta vuodessa. Tämä toisi osavaltiolle 64 miljoonan dollarin säästöt.

Leno viittaa myös kokemuksiin käytöstä rankaisemisen lieventämisestä 13:ssa osavaltiossa: "Nämä saavutukset ovat liian vakuuttavia sivuutettaviksi. Koska vangitsemisesta voidaan siirtää resursseja hoitoon, on havaittu huumeiden käytön ja väkivallan laskevan. Tämä on myös Kalifornian tulevaisuus.”

Gasconin mukaan nykyisellä rankaisemistavalla on hyvin kielteinen vaikutus varsinkin köyhiä ja vähemmistöjä kohtaan: ”Nykyään on jo asuinyhteisöjä, joiden kaikki miespuoliset jäsenet ovat vankilassa tai sieltä vapautuneita."

Teksas: tiukalla linjalla ei enää välttämättä pärjää vaaleissa

Huumepoliittinen pehmoilu on ollut tähän saakka este kongressiin pääsylle lakeja säätämään. Teksasin rajakaupungista El Pasosta pyrki kaksi demokraattisen puolueen edustajaa kongressiin. Toinen heistä oli ensikertalainen Beto O’Rourke, joka kannatti kannabiksen laillistamista ja terveydenhoitoon perustuvia vaihtoehtoja huumesodalle. Toinen oli Bill Clintonin ja Barack Obaman kannattama jo kahdeksatta kertaa kongressiin pyrkivä tiukka kannabiksen vastustaja ja huumesodan kannattaja Silvestre Reyes. Hän käytti TV-mainoksissaan vaaliaseena ensikertalaisen kannabismyönteisyyttä ja lupasi pitää huumeet poissa El Pason lapsien käsistä.

Vaalien tulos ei ollutkaan odotettu, vaan haastaja Beto O’Rourke päihitti vanhan huumehaukan Silvestre Reyesin yli 50%:n äänisaalillaan.

Oregonissa puolestaan kuvernöörin lainopillisen neuvonantajan vaaleissa demokraattinen Ellen Rosenblum päihitti vastaehdokkaansa Dwight Holtonin. Rosenblum kannattaa potilaiden oikeutta saada lääkekannabista kun Holton on liittovaltion syyttäjänä toimiessaan käskenyt viranomaisia suorittamaan ratsioita lääkekannabiksen jakelijoita vastaan ja on kutsunut Oregonin lääkekannabislakia ”junaonnettomuudeksi”. Holton yritti vaalikampanjassaan syyttää Rosenblumia huumeiden laillistajien rahojen käyttämisestä neuvonantajan paikan ostamiseen - ja hävisi vaalit!

Syksyllä 2010 Los Angelesin piirikunnan asianajaja Steve Cooley, joka vastusti Kalifornian lääkekannabislakeja ja vannoi sulkevansa jakelupisteet, hävisi osavaltion kuvernöörin lainopillisen neuvonantajan vaaleissa Kamala Harrisille, joka kannattaa lääkekannabiksen jakelua. Tarkkailijoiden mukaan äänestäjien selvä enemmistö kannattaa lääkekannabista ja tämä oli ratkaiseva tekijä vaalivoitossa.

Selkeä huumesodan vastustaminen ei enää merkitse automaattisesti häviötä vaaleissa, vaan se voi jopa nostaa kannatusta. Tuoreen Rasmussen-mielipidemittauksen mukaan 56% amerikkalaisista kannattaa kannabiksen laillistamista ja vain 36 vastustaa sitä. Toukokuussa valmistuneen Mason-Dixon-mielipidemittauksen mukaan 74% demokraateista, 79% riippumattomista ja 67% republikaaneista on sitä mieltä, että liittovaltion pitää kunnioittaa osavaltioiden lääkekannabislakeja, eikä niitä noudattavia ihmisiä saa asettaa syytteeseen.

Yhteiskunnallisissa asioissa poliitikot ovat äänestäjiä konservatiivisempia ainakin julkisesti. Monet vaaleilla valitut virkamiehet sanovat yksityisesti kannattavansa kannabiksen laillistamista, mutta pelkäävät poliittisia seurauksia, jos he tulevat julkisuuteen kertomaan tämän. Tämä on selvästi muuttumassa näiden esimerkkien valossa. Kannabiksen laillistamisen kannatuksen kasvaessa ja asian noustessa julkisen keskustelun aiheeksi ei näillä poliitikoilla ole muuta mahdollisuutta kuin tulla julki mielipiteineen. Tällöin alkaa muutos.

Teksasin demokraatit kannabiksen dekriminalisoinnin taakse

Teksasin demokraattinen puolue päätti vuosikokouksessa asettua kannabiksen dekriminalisoinnin taakse ja se vaatii USA:n liittovaltiota dekriminalisoimaan sen käyttö ja hallussapito.

CannasignTeksasin demokraattinen puolue selittää kannanotossaan kantaansa: ”Kannabiksen dekriminalisointi ei tarkoita sitä, että kehottaisimme ihmisiä käyttämään sitä, vaan tämä on kehotus käyttämään lainvalvonnan ja julkisen terveydenhoidon resursseja viisaammin. Kannabiksen kieltolaki antaa kannabiksen tuotannon ja jakelun valvonnan huumekartelleille ja katujengeille. Tällainen kieltolaki vähentää lain kunnioitusta ja vahvistaa suuren yleisön ja lainvalvonnan välisiä etnisiä ja sukupolvien välisiä kuiluja.

Joka vuosi satoja ja tuhansia amerikkalaisia pidätetään kannabiksen hallussapitoon liittyvistä rikoksista, mikä on enemmän kuin väkivaltarikoksista. Huumesodan kustannukset kannabiksen osalta ylittävät jo 12 miljardia dollaria vuodessa. Huumesodan alusta saakka 85% kannabikseen liittyvistä pidätyksistä ovat olleet pelkkiä hallussapitojuttuja.

Kannabis ei ole alkoholia eikä tupakkaa haitallisempaa. Tuoreimpien mielipidemittausten mukaan yli 50% amerikkalaisista on sitä mieltä, että kannabis pitää dekriminalisoida. Vuoden 1965 jälkeen yli 20 miljoonaa amerikkalaista on pidätetty kannabiksen takia, mutta kannabis on helpommin saatavilla kuin koskaan aiemmin.

Ei löydy minkäänlaisia todisteita sille, että kannabis olisi ”porttihuume” johtaen vaarallisempien huumeiden käyttöön. 75% kannabiksen takia pidätetyistä on alle 30 vuotiaita. Suurin osa kannabiksen takia pidätetyistä kuuluu johonkin vähemmistöön. Rikosrekisterimerkintä vahingoittaa pysyvästi nuoren tulevaa uraa.

Teksasin demokraatit kehottavat presidenttiä, oikeusministeriä ja kongressia dekriminalisoimaan kannabiksen hallussapito ja ottamaan sen käyttö, tuotanto ja myynti valvontaan, kuten tupakan ja alkoholin kohdalla toimitaan. Lisäksi kehotamme välittömästi dekriminalisoimaan lääkekannabiksen hallussapito ja käyttö.”

Chicago dekriminalisoi

Chicagon kaupunginvaltuusto päätti dekriminalisoida kannabiksen hallussapidon siten, että alle 15 gramman hallussapidosta tulee enää pikasakot pidätyksen sijaan. Uusi käytäntö alkaa jo 4. elokuuta.

Pormestari Rahm Emanuel oli aloitteen takana. Chicagon murhaluvut ovat parin viime vuoden aikana nousseet 38% ja kaupunki on joutunut arvioimaan uudelleen lainvalvontaan käytettävien resurssien järkevää käyttöä. Niinpä lainsäätäjien piti valita kaupungin katujen turvallisuuden ja sen pelon välillä, että lapsille lähettäisiin väärä viesti. Ratkaisu oli selkeän yksimielinen: valtuusto jakautui asiassa 43 - 3.

Reitti dekriminalisointiin

Mielipidemittaukset kertovat, että USA:ssa suuri yleisö alkaa olla valmis huumepolitiikan suunnanmuutokseen. Virkamiehistön ja vaaleilla valittujen edustajien keskuudessa muutoksen kannatus on kuitenkin jossakin 0:n ja 1:n prosenttiyksikön välissä.

Tämä epäsuhta on seurausta siitä tosiseikasta, että poliitikoille ei ole ollut mitään hyötyä alkaa ajamaan asiaa vaaleissa, mutta riskejä sitäkin enemmän. Hänet voidaan leimata pehmeäksi huumeongelman edessä tai yksinkertaisesti hörhöksi. O’Rourken voitto El Pasossa saattoi johtua siitä yksinkertaisesta asiasta, että hänen ajamansa asia koskettaa todella syvästi hänen aluettaan, eikä siitä, että hän edustaisi libertaarisia arvoja. El Pason naapurikaupunki Juarez Meksikon puolella rajaa on maan murhapääkaupunki, jonka sanomalehdet uutisoivat huumesotaan liittyvistä hirmuteoista joka päivä.

O’Rourke ei varmaan yksinään pysty muuttamaan USA:n huumepolitiikkaa, mutta hänen voittonsa on merkittävä. Kannabiksen dekriminalisoinnista käytävässä keskustelussa on samoja piirteitä kuin samaa sukupuolta olevien liittojen laillistamisessa.

Kymmenen vuotta sitten sitäkin pidettiin täysin marginaalisena aiheena, viisi vuotta sitten se oli noussut valtavirtaan, mutta ristiriitoja herättävänä keskustelun aiheena. Nyt suurin osa amerikkalaisista kannattaa sitä ja johtavat poliitikot ovat valmiita sen laillistamiseen.

Aiheen käsittelyn myötä asian kannattajat auttoivat ystäviään ja naapureitaan tottumaan ajatukseen työstämällä hyviä argumentteja, mutta varsinkin toimimalla elävinä esimerkkeinä siitä, ettei asia ole outo eikä vieras. Huumepolitiikan dekriminalisaatiota ja muita vaihtoehtoja kannattavat virkamiehet ja poliitikot ovat merkki siitä, että julkinen mielipide aiheesta kehittyy. Tämä puolestaan auttaa yhä uusia tulemaan mukaan muutokseen.

Washingtonin osavaltiossa kannabiksen laillistamisella vahva kannatus

Mielipidemittaukset osoittavat Washingtonin osavaltiossa vahvaa 55%:n kannatusta tulossa olevissa vaaleissa aloite 502:lle ja on täysin mahdollista, että osavaltiosta tulee ensimmäinen kannabiksen laillistanut osavaltio.

Vaikka muissakin osavaltioissa on ollut osavaltiotasoisia laillistamisaloitteita - kuten vuonna 2010 Kaliforniassa - ei yhdelläkään ole ollut yhtä vaikutusvaltaista tukea kuin nyt Washingtonin osavaltiossa. Sen taakse on tullut USA:n liittovaltion entinen syyttäjä, FBI:n entinen johtaja, useita tuomareita ja terveysalan ammattilaisia.

Aloite 502 poikkeaa muista aloitteista, koska se on suunniteltu riisumaan vastustajat aseista kampanjan johtajan Alison Holcombin mukaan, joka on toiminut pitkään puolustusasianajajana.

”Halusimme laatia äänestäjille sellaisen aloitteen, joka ottaisi huomioon heidän huolenaiheensa, kuten pelot päihtyneenä autolla ajamisesta sekä lasten suojelun”, hän kertoo kampanjatoimistossa, mistä 5 miljoonan dollarin kampanjaa johdetaan.

Ei enää poliittinen itsemurha: 10 syytä laillistaa!

Time-lehti julkaisi artikkelin, jossa käydään läpi kymmenen syytä laillistaa kannabis. Yhtenä kohtana oli arvio kannabiksen laillistamisen terveydellisistä vaikutuksista.

On mahdollista, että kannabiksen käyttö voi lisätä riskiä kuolla jonkin muun syyn takia, mutta tutkimus ei ole pystynyt vielä löytämään todisteita tällaisesta. Vertailun vuoksi tutkimukset osoittavat tupakan polttamisen nostavan sydänkohtaus- ja halvausriskin kaksin- tai kolminkertaiseksi.

Jos olet huolissasi mielenterveysongelmista, niin löytyy jotain todisteita sille, että kannabis voi jouduttaa tai pahentaa skitsofreniaa niillä, jotka ovat siihen taipuvaisia. Mutta vaikka kannabiksen käyttö on räjähtänyt kuluneiden viidenkymmenen vuoden aikana, ei skitsofrenian esiintyminen ole lisääntynyt. Lisäksi ei löydy mitään todisteita sille, että nykyinen kannabispolitiikka suojelisi skitsofrenialle taipuvaisia ihmisiä: huumeiden vastaisen budjetin kasvattaminen 3500%:lla 1970-luvun jälkeen ei estänyt suuria ikäluokkia eikä sen jälkeisiä sukupolvia kokeilemasta kannabista. Sitä paitsi kannabiksen laillistaminen voisi vähentää psykoosiriskiä: kannabiksen kemiallisen koostumuksen valvonta takaisi sen turvallisuuden valvonnan. Tällaista ei pystytä toteuttamaan jos kannabis pysyy laittomana.

Senaattorit: USA:n huumepolitiikka ruokkii kansainvälistä huumekauppaa

Molempien pääpuolueiden vanhemmista senaattoreista koostuva ryhmä julkisti kesäkuun alussa raportin, jossa avoimesti tunnustetaan USA:n huumeiden käyttäjien osuus kansainvälisen huumekaupan ruokkijana. Tämä huumekauppa tappaa tuhansia ihmisiä joka vuosi.

Raportin (Reducing the U.S. Demand for Illegal Drugs) alkupuheessa tunnustetaan laittomien huumeiden käytön koko ajan kasvavan. Sitten raportti tunnustaa tämän luoneen mittavan terveysongelman USA:ssa ja lisäksi ruokkivan väkivaltaa huumeita tuottavissa maissa.

Raportti ei ole kansalaisjärjestöjen kaipaama dekriminalisointi- eikä laillistamisaloite ja siinä kerrataan DEA:n kanta lääkekannabiksesta, mutta se on merkittävä muutos USA:n ajamaan politiikkaan syyttää huumeita tuottavia maita sekä läpikulkumaita USA:n huumeongelmasta. Tämä politiikka on aiheuttanut vuosikymmeniä jännitteitä USA:n ja muiden maiden välille.

Raportti ilmestyi vain muutamia viikkoja ennen Perun isännöimää kansainvälistä kokousta, jossa on tarkoitus käsitellä huumekauppaa. USA:n virkamiesten odotetaan saavan kovaa palautetta Latinalaisen Amerikan ja Karibian alueen valtioiden edustajilta. Näissä maissa on kiinnostus huumekaupan laillistamiseen noussut niiden kärsiessä suhteettoman paljon USA:n kovan linjan politiikasta.

Laillistamisesta Obaman salainen vaaliase?

Kannabiksen laillistamisen kannatuksen saavutettua ennätyksellisen 50%:n rajan Obaman ehkä kannattaisi arvioida uudestaan huumepoliittista kantaansa.

ObamaposterObaman virkaanastumisesta saakka ovat huumepolitiikan uudistamista ajavat aktivistit vedonneet häneen, jotta hän aloittaisi vaalikampanjansa aikana lupailemansa uudistukset edes kunnioittamalla osavaltioiden hyväksymiä lääkekannabislakeja.

Kuluneiden neljän vuoden aikana osavaltioissa on tehty enemmän ratsioita kannabiksen jakelupisteisiin kuin Bushin valtakaudella. Samana aikana Meksikon huumesota on kiihtynyt niin, että joka päivä keskimäärin 33 ihmistä surmataan sen nimissä. New Yorkissa on tänä aikana 150 000 ihmistä saanut kokea pormestari Michael Bloombergin aloittamaa pysäytä ja tarkasta -ohjelmaa ja joutunut laittomasti pidätetyksi.

Julkinen mielipide on kulkenut täysin vastakkaiseen suuntaan: 50% kansalaisista kannattaa laillistamista ja tuoreen tutkimuksen mukaan USA:n teini-ikäiset polttavat enemmän marihuanaa kuin tupakkaa. Riippumatta Obaman henkilökohtaisista mielipiteistä tai sidonnaisuuksista kannabiksen hetki näyttää saapuneen.

Monet virassa olevat korkean tason poliitikot ja virkamiehet ovat jo havainneet hetken olevan käsillä ja tulleet ulos kaapeistaan kannattamaan huumepolitiikan muutosta. New Yorkissa korkeimman oikeuden tuomari Gustin Reichbach kirjoitti New York Timesin kolumnissa omista kokemuksistaan syöpäpotilaana ja tiivisti ajan hengen: ”Tämä ei ole enää laki- ja järjestysasia, vaan lääkinnällinen ja ihmisoikeuskysymys”.

Coloradon kannabiksen laillistamisaloite on mielenkiintoinen siksi, että osavaltiossa Obaman ja hänen haastajansa Mitt Romneyn kannatus on tasoissa. Perinteisesti kannabisaloitteen takia äänestyskoppiin asti vaivautuneet ovat äänestäneet demokraatteja. Obaman hallinnon harjoittama huumesotapolitiikka alkaa olla poissa muodista ja epäilyttävällä tavalla vanhanaikaista. Nyt olisi aika kokeilla jotakin todella omaperäistä ja ainutlaatuista.

Lähde: NORML Blog 25.6.2012, Inquisitr 12.6.2012, Guardian 13.6.2012, MPP 13.6.2012, Time 14.6.2012, Huffington Post 7.6.2012, Huffington Post 10.6.2012, Huffington Post 11.6.2012, Drugpolicy Alliance 22.6.2012, Washington Post 3.6.2012, The Hill 7.6.2012, Economist 1.6.2012, Telegraph 11.6.2012, The Huffington Post 18.6.2012 ja Suntimes 27.6.2012

Add comment


Security code
Refresh

Copyright © 2010 Turun seudun kannabisyhdistys. Powered by Joomla
Template designed by Towfiq I.